Sain tuossa juuri Ompulta soiton. Hän oli taas saannut soiton Tuuskodista isästä. Sielätä ehdotettiin että isä siirettäisin sairaalan puolelle pitkäaikais sairaide osastolle. Kuulema he eivät ole saanneet enään nostettu isää kesän jälkeen ortopediseen tuoliin istumaan ja eikä enää kontaktia häneen ollenkaan. Siko halusi päättää tuosta siirosta minun kanssa ja me sitten yhdessä päätettiin siitä siirosta. Joten isä siiretään nyt jossain vaiheessa sairaalaan hoitoon. Isän sairaus on nyt edennyt siihen pisteeseen että isä ei einään ymmärrä mitään tai hän on kadottanut kakki reitin ulos päin. Niin kuin tuossa sairaudessa lopulta käyn. On hyvä tietää että hänellä hoidon kannalta on kaikki ihan hyvin ja minun pelkon tuosta soitosta on nyt käynnyt. Onneksi tänään on terapia päivä joten pääsen puhumaan tuosta asiasta muiden ihmisten kanssa enkä jää tänne kotiin hautomaan saiaa. Oli mukava ja hyvä tehdä tuo päätös siskon kanssa yhdessä niin en tunne olevani yksin tämän vaikean asian kanssa. Yksin en jaksisi käsitellä sitä ollenkaan. Nytkin auttaa kun voin kirjoitaa tämän asian tänne niin jaksan sitten myöhemmin lähteä sinne terapiaan ja muutenkin ulos ovesta. Täytyy nyt mennä isän luona käymään seuravan parin viikon aikana. Että näen sen isän tilan ihan omin silmin ja saan antaa hyvästiti isän sairauden edelliselle osalla.